Hevosharrastukseni on alkanut jo hyvin pienestä tytöstä lähtien. Muistaakseni neljä vuotiaana olen istunut hevosen selässä ensimmäisiä kertoja. Kaikki vapaa-aikana kului hevosten parissa. Ratsastuskoulu missä aloitin vuonna -96 oli Tuomarinkylän ratsastuskoulu. Ensimmäinen hoitohevosen sain jo samana vuonna tältä kyseiseltä ratsastuskoululta. Kymmenen vuotta kului hoitaen, aktiivisesti ratsastaen, kilpaillen junnuvuosina esteitä aina 90cm asti. Ruusukkeet ovat vieläkin tallella muistuttaakseen kuinka paljon työtä ratsastaminen vaatii.

Ensimmäisen oman hevoseni ostin vuonna 2004. Suomenhevostamma Tessina. Seuraavana vuonna tuli jo toinen Suomenhevonen Albert jolla kilpailin kouluratsastuspuolella.

Muutto Seinäjoelle tapahtui vuonna 2006. Vuotta aiemmin olin ollut yhteydessä Tiina Koivuniemen kanssa (Tiinan Talli) ja kyselin jo ahkerasti ratsutus paikkaa. Kävin aktiivisesti ratsastamassa Tiinan Tallin tunti- sekä myyntihevosia. Pyrin samoihin aikoihin Kiuruvedelle tekemään ohjaajanäyttökokeita ratsastuksenohjaaja linjalla. Tuolloin ostin Tiinalta Pratico-nimisen hevosen jolla pääsimme tekemään näyttöjä sekä kilpailemaan estepuolella. Aktiivinen esteura kuitenkin päättyi tyttäreni Nean synnyttyä vuonna 2011.

Tämän jälkeen pääpaino on ollut kouluratsastuksessa sekä nuorissa hevosissa. Koulutus ja ratsutus on kuulunut ahkerasti elämään. Tiinan Tallin oma kasvatti Torasen Laaros tuli kuvioon mukaan keväällä 2014. En voinut uskoa ensimmäisen ratsastuskokeilun jälkeen että tästä tulisi elämäni yksi tärkeimmistä hevosista. Tämä 8-vuotias ruuna omaa kovan ja määrätietoisen tahdon työskennellä sekä kouluratsastuksessa että esteratsastuksessa. Mahtavan ulkokuoren alta löytyy herkkä ja kuuliainen herrasmies.

 

Syksy 2014 meni täysin Laaroksen kanssa treenatessa. Seura- sekä aluekoululuokkia tuli kierrettyä ahkerasti. Kevään2015 kisakalenteri alkoi täyttymään jo hyvissä ajoin. Jatkossa kilpailen myös myyntihevosten kanssa saaden hevosille kokemusta kisakentiltä.

Meitä valmentaa Susanna Kupari.